SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly muistelee Antin ja hänen tutustumistaan.
Ensimmäinen kunnollinen muistikuvani Antista on siltä ajalta, kun minut valittiin SAK:n edunvalvontaosaston johtajaksi loppuvuonna 2004. Antti oli tuolloin ollut SAK:n palveluksessa vajaan vuoden. Heti alusta asti sain Antista hyvin määrätietoisen, asioihin tarttuvan ja helposti lähestyttävän henkilön kuvan, Lyly kertoo.
Nuorella miehellä tuntui olevan selkeä käsitys SAK:n nuorisotoiminnan tavoitteista. Vuosien varrella myönteinen ensivaikutelmani on vain vahvistanut.
Antin vaalikampanjaa Lyly on seurannut tiiviisti:
Antti on vaalikampanjassaan nostanut esille tärkeitä työelämän asioista. Tärkeitä ovat niin pätkätyöntekijöiden aseman parantaminen kuin työurien pidentäminen työhyvinvointia ja työssä jaksamista lisäämällä.
Nämä molemmat teemat ovat tärkeitä, sillä Suomi tarvitsee lisää työtä, ja se taas edellyttää, että kaikkien työpanos on mahdollisimman hyvin käytettävissä, huomauttaa Lyly.
Lyly uskoo Antin vahvuuksiin kansanedustajana:
Vaikka jokainen työ opettaa tekijäänsä, en usko, että ihmisen perusominaisuudet sinällään muuttuvat työn vaihtumisen myötä. Näin ollen oletan, että Antista tulee määrätietoinen, eteenpäin haluava, johdonmukainen ja tarvittaessa myös vastoinkäymisiä sietävä kansanedustaja. Juuri nämä ominaisuudet kuuluvat hyvälle kansanedustajalle, hän toteaa.
Antin vahvuudeksi kansanedustajana toimimiseen on laskettava myös hänen ikänsä. Koska maailma ei ole koskaan valmis, päättäjä tarvitsee kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin ja niiden vaatimiin päätöksiin. Uskon, että tässä mielessä Antin suhteellisin nuori ikä on hyvästä. Työelämän asiat on syytä pitää mielessä poliitikkonakin.
Äänestäminen on kansalaisten oikeus. Suomessa sitä on pidetty ehkä liiankin itsestään selvänä, ja harmittavan moni jättää vaaleissa äänestämättä. Kannattaa huomata, että vain äänestämisellä on merkitystä ja sillä tavalla voi oikeasti vaikuttaa, Lyly muistuttaa.
Satunnaiset gallupit eivät tee päätöksiä. Vaaleilla valitussa eduskunnassa tehtävät päätökset vaikuttavat jokaisen suomalaisen elämään. Myös monet työelämään liittyvät asiat, joista työni puolesta kannan erityistä huolta, kuuluvat eduskunnan esityslistalle. Äänestetään sinne työn ja sen tekijän puolestapuhujia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti