Naistenkaataja

Jaa, että Anttiko naistenkaataja? Jos Antista olisi kiinni, emme seurustelisi vieläkään. Sen verran hitaasti sujui tuo ”naistenkaato”.

Tapasimme tuttavan syntymäpäivillä ja jatkoille lähdettiin samalla taksilla. Antti kävi matkalla heittämässä tietokoneen töihin ja sanoi tulevansa perässä Juttutupaan. Joku taksissa ennätti epäillä Antin tulevan, johon totesin, että kyllä se Antti sieltä tulee. Sen verran monta kertaa ennätti Antti vilkaista automatkan aikana takapenkille ja katse viipyi pitkään!

Juttarissa Antti kiersi kuin kissa kuumaa puuroa, eikä rohjennut tulla edes pöytääni. Lopulta päästin miehen pälkähästä ja sanoin, että tule nyt hyvä mies sieltä seisoskelemasta istumaan tänne pöytään.

Siinä sitten istuskeltiin ja juteltiin niitä näitä – kauan.
Annoin lukuisia vinkkejä, mutta Antti ei joko ymmärtänyt tai uskaltanut tehdä aloitetta. Kesti ja kesti. Nälkäkin oli.

Lopulta sanoin Antille, että mitäpä jos lähdettäisiin meille iltapalalle. Antti nyökkäsi ja näytti ihan siltä, että hän ymmärsi ja uskoi todeksi, mitä sanoin – ainakin niin luulin. Aikaa kului eikä asia näyttänyt etenevän piiruakaan, joten taas piti avittaa. Sanoin Antille, että pitäisikös sinun käydä sanomassa kavereillesi, että et ole lähdössä heidän kanssaan samalla taksilla. Antin katse kertoi kaiken: ”Että ihanko oikeasti mennään teille?”

Voi luoja! Miehelle tarjotaan kaikki tarjottimella ja tuossa se vieläkin ihmettelee. Mietin jo hetken, että onko tämä nyt oikeasti sen väärti, mutta päätin jatkaa. Ja se kannatti. Yhteiseloa on kestänyt jo yli viisi vuotta.

Semmoinen oli ”Antti naistenkaatajan” ja minun ensitapaaminen. Tietäisittepä, mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut.

- Kaija, avovaimo -