Antilla oli rauhallinen ja sovitteleva luonne jo nuorempanapojan koltiaisena, joten nuoruudessaan Antti selvisi usein tiukoista tilanteista ihan vain puhumalla. Kerran Antti oli kavereineen kuitenkin väärässä paikassa väärään aikaan.
Oli kesäinen heinäkuu, kun Antti oli ystäväporukan kanssa viettämässä iltaa vantaalaisissa ”bilepaikoissa”. Loppuillasta porukka päätti vielä jatkaa yhteen yökerhoon Koivukylään, jossa yleensä kokoontui niin nuoret kuin vanhatkin.Tuli valomerkki ja porukka lähti valumaan ulos. Liekö lämmin kesäilta vai miksi, mutta suurin osa ravintolan asiakkaista jäi parveilemaan ravintolan edustalle.
Yht’äkkiä tuntematon kalju mies tarttui Anttia kurkusta kiinni ja sanoi toiselle jääkaapin kokoiselle kaljupäälle, ”kouluta tätä, tää on nuori”.
Siinä ei edes Antin puhujanlahjat auttaneet, kun välittömästi Anttia ryhdyttiin riepottelemaan ympäri baarin edustaa. Lopulta Antti lensi selkä edellä viereisen kaupan ikkunaan niin, että iso ikkuna meni rikki. Onneksi ikkunan takana oli kalterit, jotta Antti pysyi omilla jaloillaan ja ikkunakin meni niin säpäleiksi. Kuin ihmeen kaupalla Antille ei tullut edes yhtään naarmua.
Siinä vaiheessa muut kaverit saivat Antin revittyä kauemmaksi ja kaljupäisten miesten porukka jatkoi muiden sivullisten riepottelua vielä jokusen minuutin.
Lopputulos oli se, että kyseinen rähinäporukka päätyi poliisin hoteisiin. Antti kavereineen lähti vähin äänin hipsimään kotia kohti. Liekö syy ollut se, että kaikilla ei ollut vielä maagista 18 vuoden ikää saavutettuna vaikka baarissa iltaa oltiin vietetty.
- kaveri -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti